Matkani rintojen pienennysleikkauksen ja toipumisen läpi (2023)

Tekijä:Tiffany Holmes

Kommentit (24)

"Jos aiot jatkaa CrossFitin harjoittelua, sinun on pienennettävä rinteitä", erittäin suora gynekologini kertoi minulle vuoden aikana, kun hän suoritti rintatutkimukseni. Ei sillä, ettenkö olisi ajatellut sitä aiemmin, mutta kamppailua vahvisti vasta aktiivinen elämäni.

Leikkaus kuitenkin? Liian pelottavaa. Liian kallis. Liian paljon aikaa poissa töistä. Ahdistuneella ei ole vähäistä osaa rintojen pienennysleikkauksen välttämisessä useiden vuosien ajan.

Varhainen ei-toivottu huomio

Muistan noin 13-vuotiaana ensimmäisen kerran, kun sain ei-toivottua huomiota muodolleni. Minulla oli ylläni punainen uimapuku, jonka äitini oli tilannut Land's End -luettelon naisten osastolta. Leikkiessään uima-altaalla kesätapaamisessa isäni kollegoiden kanssa, aikuiset miehet kommentoivat kehoani. Olin lapsi.

Ei kestänyt kauan, ennen kuin aloin tietoisesti peitellä. Kun olin yläasteella, olin C-kupin rintaliiveissä. Laukkuhousut, miesten erittäin suuret t-paidat ja kokoelmaChuck Taylors. Se oli katse. Suunnistin kiusallisen tielläni aikuisuuteen ja lopulta vakuuttuin itselleni siitä, että se, miten muut ihmiset kokivat kehoani, ei ollut minun huoleni.

Vaikka pystyin ohjaamaan ei-toivottua huomiota loogisemmin, tuo nuori tyttö sisälläni varmisti, etteivät asentoni ja vaatetukseni koskaan paljastaneet liikaa.

Joogan löytäminen epätyypillisessä kehossa

Aloin harjoitella joogaa grad-koulussa DVD-levyjen kanssa, ja lopulta pääsin salille ja studioharjoitteluun, koska nuo vaihtoehdot olivat edullisia. Onnistuin välttämään pomppimista, kunnes täytin 30.

Tulla sisäänCrossFit. Jos C-kupin rintaliivien löytäminen tweenille oli painajainen, JJ-kuppiliivien löytäminen, jotka pitävät minut laatikossa hyppyjä ja ryyppyjä varten, oli haku suoraan Danten Infernosta. Äläkä edes aloita uimapukujen käyttöä. Tämä oli silloin, kun kohautin olkiaan gynekologini mainitsemasta rintojen pienennysleikkauksesta.

Mutta olin päättänyt siirtää tätä kehoa: nostaa raskaita asioita ja laskea ne takaisin alas, harjoitella kaikkia joogan muotoja, joita minulla oli aikaa kokeilla. Ensimmäistä kertaa elämässäni käytin toppeja treenatakseni. Perheeni alkoi kyseenalaistaa järkeäni, kun joogaleggingsit hiipivät vaatekaappiini.

Mitä enemmän liikuin, sitä enemmän halusin oppia. Mitä enemmän liikuin, sitä enemmän huomasin, etten voinut liikkua niin kuin monet ihmiset pystyivät. Olkapääni taipuminen oli paskaa. Kylkiluuti työntyivät ulos raskaiden rintojeni alta, kun yritin siirtää painoa pääni yläpuolelle. Niskaani ja hartiaani sattuivat, mutta se ei ollut uutta.

Kehon hyväksymisen löytäminen opettajana

Vuonna 2015 päätin suorittaa 200 tunnin joogaopettajan koulutukseni. Väite, että minun ei tarvinnut käyttää aikaa käsitelläkseni kehoni huomion keskipisteenä, olisi valhetta.

Pystyin opiskelemaan henkilökohtaisesti opettajani Joni McCarranin kanssa, joka rohkaisi minua olemaan rehellinen oppilailleni ja kehittämään omaa ääntäni luokkahuoneessa. Usein tähän liittyi sellaisten muutosten löytäminen, joita hän ei tuntenut. Hän antoi minulle vapautta, rohkaisua ja resursseja tutkia, mitä opetus kehossani sisältäisi.

Samalla kun olin huolissani astumisesta luokkaan ja nähdessäni hämmentyneitä oppilaiden katseita, jotka odottivat opettajan olevan tietyn muotoinen (hoikka ja notkea) ja opettavan edistyneitä asentoja, aloin kehittää omaa asiantuntemustani. Vuonna 2016 sain Jonin täyden tuen uppoutuessani siihenYoga Tune Up® -opettajakoulutus, ja vuotta myöhemmin siitä tuli aRoll Model® -menetelmän harjoittaja.

Kun lisäsin anatomista lukutaitoani jaitsehoitokäytäntö, omia kipujani oli vaikea jättää huomiotta. YTU:n viimeisessä esseessäni julistin: "Minulla on todellinen viha-rakkaussuhde trapeziuksen kanssa. Toisaalta migreenistä kärsivänä, työpöydänhoitajana ja mahtavan raskaan rinnan kantajana käännän jatkuvasti niskaani johonkin oudoon kulmaan venyttääkseni, säätääkseni tai muuten liikuttaakseni ansojeni yläreunaa. Hieronta, jooga, terapiapallojen pyöritys, kohdennettuja mobilisaatioita… helpotus on yleensä parhaimmillaan lyhyt."

Tämä kehoni tutkiminen antoi minulle mahdollisuuden puolustaa omaani tarkemminterveydenhuolto.

Rintojen pienennysleikkauksen valinta

37-vuotiaana tein viimeisen siirtoni. Kuuden kuukauden säännöllisen kiropraktisen hoidon jälkeen, joka sisälsi terapiarutiinin ja hieronnan, konsultoin kirurgia. Lähetin paperit nähdäkseni, onko vuosia kestänyt olkapään painuma, päänsärky, leuan puristaminen, ihopoimuttumat, kauhea asento ja jatkuvasti hillitty rintakehä (tiedätkö miltä JJ-kupin rintaliivit näyttävät?) pätevöityneet rintojen pienennykseksi " lääketieteellisesti välttämätön” vakuutusyhtiöni mukaan.

Kirje tuli muutamaa viikkoa myöhemmin; elämäni oli muuttumassa.

"Suuret rinnat" lukee diagnoosin kaaviostani. "Ei vittu", ajattelin. Ja pois menin valmistamaan kehoni ja aivoni siihen, mitä sille oli tapahtumassa.

Ajattelutapa ja käytännöt rintojen pienennysleikkaukseen valmistautumiseen

Ikään kuin hänen koulutuksensa ja menetelmänsä eivät olisi auttaneet minua tarpeeksi,Jill Millervei aikaa pitääkseni minulle tilaa, kun valmistauduin leikkaukseen: "Rukoile hengitykselläsi, kun sinut viedään leikkaukseen, riippumatta siitä, miltä sinusta tuntuu, rukoile hengitykselläsi ja muistuta rintojasi, että rakastat niitä ja että he olet ollut upea osa elämääsi. Kunnioitat heitä ja vaikka he ovat poissa, arvostat kaikkia oppitunteja ja elämää, jonka he ovat sinulle antaneet."

Leikkausta edeltävinä viikkoina, Jillin neuvojen ohjaamana, harjoitukseni keskittyi rintakehäni manipulointiin hengityksen, liikkeen ja itsehieronnan avulla. MinunCoregeous® pallojäljitti vartaloni ääriviivat vetämällä ja vaivaamalla kudostani. Olin valmis.

Kun he veivät minut pois perheestäni aloittaakseni leikkauksen, hengitin sisään ja ulos.Rukoileminenei ehkä ole oikea sana minulle henkilökohtaisesti, mutta tuntui oikealta tunnustaa ja kiittää kehoani, kuten Jill oli niin kauniisti ehdottanut.

Mitä tapahtuu rintojen pienennysleikkauksen aikana ja sen jälkeen

Kahdenvälinen rintojen pienennysnisäkäsplastiainferior pedicle tekniikalla jättää suuret viillot vaakasuoraan rintarypyn alle ja kainaloalueelle, pystysuorat viillot areolasta, jotka jatkuvat rinnan alta ja kohtaavat vaakaviillon, ja viillot koko areolan ympärille (jotka on leikattu vastaamaan pienempää rintaa).Pyhä haavanhoito, Batman!

En ole nirsoihminen, mutta ensimmäistä kertaa kun äitini ja otimme siteeni pois, melkein pyörtyin.

Tiesin mitä odottaa. Olin katsonut videoita koko toimenpiteestä ja luultavasti katsellut satoja leikkauksen jälkeisiä kuvia tuolloin, mutta jokin oman kehon paljastaminen sen jälkeen kun se on purettu ja koottu on järkyttävää.

Kirurgi oli poistanut oikeasta rinnastani 721 grammaa ja vasemmasta 690 grammaa ja ompelunut minut takaisin. Äitini, eläkkeellä oleva sairaanhoitaja (ja luultavasti pyhimys), oli yhtä paljon hämmästynyt ja huolissaan huomattavasti pienemmistä "frankenboobeistani".

Pahoinvoinnin, turvotuksen, mustelmien, vuotavien haavojen, kivun ja väsymyksen välillä ei ollut vaikeaa olla liikkumatta noin ensimmäisen viikon aikana leikkauksen jälkeen. Mutta olin valmistautunut hyvin ravitsemuksellisesti ja vuosien liikkeellä, joten toisen viikon jälkeen halusin tehdä jotain muuta kuin makaamaan.

Itsehoitoharjoitus rintaleikkauksesta paranemiseen

Jill oli kertonut minulle sähköpostissamme ennen leikkausta, "kylkiluut ovat iso juttu täällä. Älä anna kylkiluiden välisiä tai viistoja mennä kesantoon, vaan pidä ne liikkeessä!” Hengityksen lisäksi ensimmäisiin liikkeisiini leikkauksen jälkeen kuuluivat lempeät kierteet, niska-CAR:t, Coregeous®-pallollani makaaminen ja jalkojeni pyörittäminen Original Yoga Tune Up® -terapiapalloillani.

Pohdin Instagram-tililläni "Tiedätkö, kuinka joustava keski/matala rintakehäsi ihon pitää olla hengittääkseen ja kiertyäkseen ja yltääkseen ja siirtääkseen käsiäsi pään päällä?"

Lihani oli paranemassa, mutta tiukka ja tulehtunut, ja koska olin kiinnostunut parantumisesta hyvin, olin kärsivällinen sen suhteen.

Neljän viikon kohdalla sain luvan alkaa harjoitella joogaa ja nostaa asioita yli viisi kiloa. Kuuden viikon ikäisenä sain kuntoutusluvan.

Koska minulla oli työkalut kuunnella omaa kehoani ja tunnistaa rajani, sain muokata harjoituksiani ja harjoittelua studiossa. Coregeous®-palloni oli paras ystäväni, kun jatkoin rintakehäni pyörittämistä hänen ympärillään.

Ensimmäistä kertaa, kun pystyin sijoittamaan sen lapaluideni väliin ja ojentamaan selkärankaani täysin pallon yli menevään takataivutukseen, hengitin syvään ja laajenin rintakehääni kylkiluiden välissä, vatsani elastinen, vartaloani ei rasittanut tiukasti sidottu häkki. Underwiresta, olin innoissani. En voinut uskoa kehoani, johon hengitän.

Sain äskettäin omat "ennen" -kuvani postissa, koska olin pyytänyt niitä kirurgin vastaanotolta. Vaikka olin seurannut paranemiseni etenemistä valokuvien avulla, minulla ei ollut mitään sitä, miltä näytin ennen. En vihannut kehoani, loppujen lopuksi se oli palvellut minua hyvin, mutta miksi valokuvasin jotain, joka aiheutti minulle niin paljon fyysistä ja henkistä kipua?

Liu'utin valokuvat ulos kirjekuoresta, jossa oli merkintä LUOTTAMUKSELLINEN. Olin järkyttynyt. Kuinka olen onnistunut tekemään niin paljon siinä kehossa?

4 kuukautta myöhemmin ja olen "valmis tanssimaan"

Ennen leikkausta näin ihanan pronssisen patsaan alaston naisesta, joka hyppää ilosta kädet päänsä päällä. Hän näytti katsovan alas ja juhlivan omaa kaunista muotoaan. Mietin Instagramissa "Olen oppinut jokaisen tuntemani hissin, asanan, harjoituksen ja tekniikan tässä kykenevässä mutta rajoittuneessa kehossa." Mietin, voisinko juhlia uutta muotoani.

"Olen vain taikaluuranko, joka ajaa lihavaunua, jonka edessä on liikaa painoa, ja olen valmis tanssimaan", julkaisin.

Kun tämä postaus julkaistaan, olen neljä kuukautta toipunut rintojen pienennysleikkauksestani. Viiltot ovat parantuneet hienosti, ja jatkan niiden hierontaa säännöllisesti. Olen palannut CrossFitiin ja opin kaikista uusista asioista, joita kehoni voi tehdä ilman sitä ylimääräistä lihaa edessä.

Voin nyt samaistua leikkauksesta toipuneisiin ja parantuneisiin opiskelijoihin, ja tuon tunneilleni oman tarinani siitä, kuinka itsehoitokäytäntöni auttoi minua tavoittelemaan jotain, mikä oli aiemmin pelottanut minua.

Pronssinen patsas, jonka näin Westmoreland Museum of American Artissa, kutsuttiinVesien ilo, kirjoittanut Harriet Whitney Frishmuth. Kävin hänen luonaan äskettäin, ja koska en pelkää käyttäytyväni hölmönä julkisesti, meidän piti juhlia yhdessä.

Aiheeseen liittyvä artikkeli:Hauskoja ja tehokkaita liikkeitä sivuttaisvoiman ja liikkuvuuden parantamiseksi

Lue lisää meistäTherapy Ball -tuotteet ja -ohjelmat

Kiinnostunutkiinnostuksen kohteidesi mukaan kohdistettua video- ja blogisisältöä?